perjantai 1. maaliskuuta 2013

31v. synttärit

Taas on tullut (tai siis mennyt) se aika vuodesta, kun pääsee juhlistamaan ikääntymistä. Tällä kertaa vuorossa oli 31. kerta. Synttäreitä vietettiin pienellä porukalla mitenkäs muuten kuin hyvän ruoan, seuran ja viinin parissa.
Alkuun lähes vuoden tauon jälkeen blinejä muikun- ja lohenmädillä. Kaverina Billecart-Salmon Brut Sous Bois. 
Itse blinit on tehty ravintola Savoyn legendaarisen reseptin mukaan, joka löytyy heidän syksyllä ilmestyneestä keittokirjasta. Itse kirjaa on kyllä pakko kehua hyvistä resepteistä ja loistavista tarinoista hienoilla kuvilla höystettynä. Lähes kaikki reseptit on myös toteutettavissa kotioloissa.
Alkuruokana kauden kala, eli made. Made sai kaverikseen sinisimpukoita, simpukkalientä sekä ruusukaalia. Myös loistava mateen maksa paistettiin annokseen mukaan. Kalaisaa ja hyvää! Hapokkuutta annokseen toi sitruuna ja fenkoli.
Uunituoreita sämpylöitä.
Pääruokana karitsaa kahdella tapaa. Ylikypsää paahtopaistia sekä ulkofilettä perunan ja vihanneksien kanssa.
Jälkiruoakana marja-financier, vadelmasorbet sekä valkosuklaa.
Myös viinit olivat jälleen kerran loistavia ja juhlallisia. Parhaiten itselleni jäi mieleen mateen kanssa nautittu Albert Bichot Chablis Grand Cru Les Clos Domaine Long-Depaquit vuodelta 2003. Viini oli jo nyt loistokunnossa, mutta muutaman vuoden kellarointi ei varmastikkaan tekisi pahaa viinille. Pitänee ostaa muutama pullo lisää varastoon odottamaan parhaita päiviä!
Ja Sauternes on aina Sauternes. Eli illan kruunasi Chateau Guiraud vuodelta 2009.

Kiitos kaikille mukana olleille ja ensi vuonna tammikuussa taas juhlitaan!