perjantai 6. syyskuuta 2013

Mathias Dahlgrenin herkkuja Grand hotellilla Tukholmassa

Päivä alkoi mitä parhaiten lasillisella omaa suosikki non-vintage samppanjaa!
Olin varannut perheelleni risteilyn Ruotsiin isäkuukauteni päätteeksi. Päätimme tällä kertaa jättää shoppailun väliin ja käydä lounastamassa kunnolla. Tukholmassa ei tosin ole kovin montaa Michelin tähdellä palkittua ravintolaa, joka tarjoaisi lounasta. Mathias Dahlgren on yksi Ruotsin tunnetuimmista kokeista ja hän omistaa viiden tähden Grand hotelissa kaksi ravintolaa. Lounasta ja illallista tarjoavan Food barin sekä ainoastaan illalla auki olevan fine-dining ravintolan Dining roomin. Dining roomilla on kaksi tähteä ja food barilla yksi. 
Ravintolan nettisivuilla Food baria mainostetaan moderniksi bistroksi, joka käyttää parhaita ja tuoreimpia raaka-aineita läheltä ja kaukaa. Mikään trendikäs lähiruoka kuppila ei siis ole kyseessä. Annokset eivät ole pieniä eikä suuria vaan keskikokoa, joten ruokalistalta ei löydy erikseen alku- ja pääruokia. 
Tein pöytävarauksen ravintolaan vain päivä ennen laivalle lähtöä ja sain varausvahvistuksen yhteydessä tiedon, että matkaan kannattaa varata normaalia enemmän aikaa. Viesti hieman ihmetytti minua, mutta paikanpäälle saavuttuamme syy selvisi. Barack Obama oli vierailulla Ruotsissa ja yöpyi kyseisessä hotellissa. Koko tämä osa saaresta oli käytännössä eristetty ja kestikin hyvän toven ennen kuin löysimme "Gate 1" portin josta pitäisi alueelle ehkä päästä sisään. (aluksi meille ilmoitettiin että Hotellille on mahdotonta päästä) Portilta löytyi onneksi ravintolan hovimestari, jolla oli lista kaikista varauksen tehneistä henkilöistä ja pääsimme kuin pääsimmekin eristetylle alueelle.
Hotellin edusta oli autio kuin aavekaupungissa. Alueelle liikkui ainoastaan poliiseja sekä muutama golfkärry.
Itse ravintolan löytäminen hotellin sisälläkään ei sujunut ongelmitta, sillä Obaman vartijat eivät päästäneet meitä ohitseen ilman virallisia kulkukortteja. Pienen ihmettelyn jälkeen hotellin ystävällinen työntekijä saattoi meidät kuitenkin ravintolaan jossa meitä oli vastassa laatikollinen perunoita =)
Itse ruokasali oli pieni ja viihtyisä. 
Ravintolassa on aina muutama paikka vapaana yllätysvieraille ja veikkaisin kyseisten paikkojen sijaitsevan tämän baaritiskin ympärillä.
Ruokalistasta löytyy pöytään katetulta tarjottimelta. Tarjolla on annoksia Ruotsista, pohjoismaista sekä kauempaa maailmasta. Netistä menua on turha etsiä sillä se vaihtuu usein ja on nähtävillä vain ravintolassa. Kotisivuilta löytyy kuitenkin sen verran tietoa annoksista, että ne maksaa 16-34€ / kpl. Itse ruokalistalta katsottuina annokset maksoivat 22-75€ / kpl. 
Menun lisäksi pöydältä löytyi "tervehdyksenä" paperipussi, joka sisälsi näkkileipää. Itse en maistanut leipää joten en osaa sanoa sen hyvyydestä tai pahuudesta.

Myös viinilista löytyi menusta. Tarjolla oli kolmea samppanjaa reilun 20€ lasihintaan sekä yhtä hieman halvempaa kuohuviiniä. Valko- ja punaviinejä oli molempia kuutta laatua (17-19€). Kaikki viinit olis ilmeisesti pientuottajilta ja harvinaisemmilta alueilta, sillä en tunnistanut listalta yhtäkään viiniä. (tai sitten viinitietouteni on todella matala) Eli ei muuta kuin kokeilemaan. 

Oluessa kypsennettyä porsaanposkea, friteerattua artisokkaa, tomaattia, munakoisoa ja yrttejä.

Tuoreita hyviä raaka-aineita bistromaiseen tapaan lautasella.

Kesäperunoita, muikunmätiä ja silliä.

Hyviä perunoita, tuoretta mätiä ja maistuvaa silliä. Niistä on raikas ja hyvä annos tehty. Tämä annos ei löytynyt varsinaiselta ruokalistalta vaan pöytään katetusta kortista päivän erikoisuuksista.

Ylikypsää possua höyrytetyssä sämpylässä. Pikkelöityä kurkkua, salaista kastiketta (maistui aivan teryaki kastikkeelta) sekä salaattia.

Tämä annos oli yksi omista suosikeistani. Ainoana miinuksena sämpylän koostumus joka tarttui inhottavasti huuliin ja hampaisiin. Mutta maut olivat todella kohdillaan!

Turska- ja katkaraputartar, ponzua, inkivääriä sekä retiisiä.

Tämä oli mielestäni yksi kauneimmista päivän annoksista ja makukin oli todella maukas. Rapeaa keksiä kylmää tartaria ja hapokasta soosia.

Maa-artisokkaa, punajuurta, tryffeliä, hasselpähkinää sekä vesikrassia.

Annos ei ollut ehkä päivän kaunein, mutta maa-artisokan ja punajuuren maut sopi erinomaisesti yhteen. Kun annoksen päälle vielä raastetaan tuoretta tryffeliä niin ei pitäisi epäonnistua. Annoksen muut maut tosin jyräsi hienostuneen tryffelin mauan ja sitä olisi kaivannut lisää.

Villisuklaafondant, hapankermaa ja toffeejäätelöä.

Tästä jälkiruoasta minulle ei jäänyt mieleen kuin loistavan makuinen jäätelö sekä fondantin todella kostea sisus.

Ruotsalainen mustikkapiiras, maitojäätelöä, yrttejä ja marenkia.

Tämä jälkiruoka oli mielestäni raikkaudellaan ja mauillaan lounaan parasta antia. Basilikasorbet ei ollut liian dominoiva ja toimi loistavasti mustikan ja jäätelön kaverina.

Maitovanukas, lakkasorbet ja vaniljajäätelö

En tykkää lakan mausta, joten tämä annos ei ollut omia suosikkejani. Vanukas tosin oli todella hyvää.

Omena ja yuzu kuohukermajäätelöllä.

Tämä annos oli kooltaan hiukan liian iso ja olisi mielestäni toiminut paremmin pienenä väliraikastajana. Yuzun makua en löytänyt kuin menusta.

Jälkiruoan jälkeen maistelimme vielä puolikkaan lasin verran Mathias Dahlgrenin omaa olutta. Valittavana oli neljaa eri makua ja me päädyimme tyrniin, josta on nyt menossa neljäs versio. Loistava valinta. Tyrni maistui hennosti ja olut oli pehmeää ja hyvää.

Kahvin jälkeen saimme vielä pienet makea ennen laskua. Suklaata ja suklaaleivonnaisia.

Jokainen lounas / illallinen päättyy laskuun. Lasku oli tosin tällä kertaa mielestäni aika kova. 315€ kahden hengen lounaasta. Söimme siis molemmat 4,5 annosta ja joimme kolme lasia viiniä. Ruoka oli hyvää kuten myös viinit. Miljöö oli kotoisa ja sijainti loistava. En ehkä silti maksaisi tuota summaa uudestaan. Jos tarjolla olisi valmiita menuja tulisin ehdottomasti uudestaan. Kaikenkaikkiaan lounaasta jäi hyvä mieli ja kylläinen olo.
Plussat: Ruoka, raaka-aineet, miljöö
Miinukset: Hinta, ainoastaa a'la carte lista, suppea viinilista (tarjoilijat juoksivat pöydässä ehkä hieman liian tiheään ottaen huomioon muuten rennon ilmapiirin)

Mathias Dahlgren
Grand Hotel Stockholm
Södra Blasioholmshamnen 6, Stockholm
+46(0)8 679 35 84
reservations@mdghs.com