Näytetään tekstit, joissa on tunniste kampasimpukka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kampasimpukka. Näytä kaikki tekstit

torstai 23. helmikuuta 2012

Sukulais kokkailuja pienen kokkikoulun muodossa

Isoisäni vaimo Liisa on pari kuukautta sitten varannut kavereitensa kanssa kokkikoulun viime viikonlopun lauantaille, mutta yksi osallistujista sairastui ja sovittiin että siirretään tapahtuman myöhemmäksi keväälle. Liisa kuitenkin halusi, että kokattaisiin yhdessä ja opettaisin tekemään keittoa, sekä kastikkeita. Kokkailut tapahtuivat enoni luona, koska tämäkin halusi olla mukana oppimassa.
Menu:

Kampasimpukoita, parsaa, uppomuna ja hollandaisekastike
Suppilovahverokeitto
Naudanrintaa, ruskeata kastiketta ja linssejä
Tarte tatin, kinuskilla ja vaniljajäätelöllä


Menun tärkeimät opit olivat hollandaise kastike, kuohkea keitto, kampasimpukan kypsennys sekä ruskeakastike.

Muistiinpanot ovat tärkeitä

Opetin heidät tekemään uppomunia kahdella tavalla. Oikea-oppinen tapa tehdä uppomunia on kumota munat suoraan poreilevaan veteen. Huijausuoppomunat tehdään kelmussa, jolloin kaunis muoto onnistuu helpommin. Silti totesimme yhteistuumin, että oikeat oli paremmannäköiset.

Kampasimpukka oli ainakin Liisalle uusi tuttavus ruoanlaitossa, vaikka onkin ravintoloissa syöty sitä. Kampasimpukan paistossa on erityisen tärkeää, ettei sitä ylikypsennä. Sisälämpötila ei saa nousta yli 42 asteen, sillä muutoin simpukasta tulee sitkeää.

Vasemmalla "huijausmunat" oikella suoraan veteen tehdyt.

Neljän kuukauden ikäinen kummipoikamme Paavo oli innokkasti ruoanlaitossa mukana.

Suppilovahverokeitto tehtiin ilman kasvislientä suoraan maitoon ja kermaan.  Liisa totesi että tämä on herkullisempi lopputulos kuin oma, jota hän on tehnyt kotona. Liisa totesi että on aina luullut että ruokaan pitää laittaa paljon erilaisia ainesosia, jotta siinä olisi makua. Nyt hän kuitenkin oppi, että yksinkertaisilla aines-osillakin saa herkullista ruokaa.
Isoisäni oli oikein tyytyväinen makuun, joka oli maanläheinen ja hento. Kritiikkiä tuli kuitenkin väristä, joka ei kuulemma ollut kovin houkutteleva. Tosin eipä sienikeiton väriin paljoa pysty vaikuttamaan.

Pääruoassa tärkeintä oli kastike. Enoni oli yrittätyt tehdä ruskeaakastiketta muutama viikko sitten ja lopputulos oli ollut “mönjä”. Nyt selvisi että mönjä johtuikin siitä ettei nestettä ollut tarpeeksi. Pääruoka oli hyvinkin arkinen mutta hyvä.
Jälkkäriksi oli tarte tatin, joka tarkoittaa keikauskakkua. Ensimmäisenä pannulle menee sokeri  ja voi, jonka päälle ladotaan omenaviipaleita. Sitten omenat peitetään voitaikinalla ja sokerivoi karamellisoidaan liedellä. Tämän jälkeen piiras kypsennetään uunissa ja kumotaan tarjottimelle. Annos kruunataan itsetehdyllä kinuskikastikkeella ja vaniljajäätelöllä.


Tarte tatin


50-60g huoneenlämpöistä voita
0,5 dl sokeria
makeita omenoita
voitaikinaa

levitä voi ja sokeri tasaisesti pannun pohjalle ja asettele päälle omenalohkot. Peitä Omenat kaulitulla voitaikinalla ja painele reunat kiinni pannuun, niin että saat melko tiiviin paketin. Karamellisoi voi ja sokeri. Tiedät karamellin olevan valmis siitä, että taikinan reunojen alta alkaa pulputa kauniin ruskeaa karamellia. Siirrä kakku 200 asteiseen uuniin n. 20-30 min ajaksi. Taikinan tulee olla kauniin ruskea. Kumoa kakku lautaselle ja lisää päälle kinuskia ja vaniljajäätelö. Nauti lämpimänä.  

P.S. Anteeksi huonolaatuisista kuvista (iPhone)...olisi pitänyt ottaa järkkäri mukaan.

torstai 6. tammikuuta 2011

Uusivuosi 2011 ja Divers menu 10

Oli taas kerran se aika vuodesta kun jätetään kulunut vuosi muistoihin ja aletaan suunnittelemaan seuraavaa vuotta. Päätimme pitää perinteistä kiinni ja lähdimme hyvällä kaveriporukalla kohti Tallinnan vanhaa kaupunkia.
Koska uutena vuotena kuuluu juhlia kunnolla, on aaton illallisen oltava myös sen mukainen. Emme olleet ehtineet pitää vielä jokavuotista Divers menua, joten päätimme toteuttaa sen 31.12.2010. Divers menu on illallinen, joka järjestetään sukellusta harrastavien ystävieni kesken. Menu sai alkunsa toissa vuonna kun veljeni ja Ville tulivat meille pääsiäisenä syömään ja jossain vaiheessa iltaa päätimme muuttaa poikien illan Divers menuksi. Seuraavana vuonna mukaan pääsi jo muita sukeltavia ystäviä ja kumppanit, joten saimme mukaan myös naiskauneutta. Divers menu on nimetty Villen mukaan vuoden kohokohdaksi ja aina silloin tulee olla tarjolla spesiaaleja viinejä sekä loistavaa ruokaa.
Tänäkin vuonna rimaa oli nostettu ja päätin valmistaa 7 ruokalajin illallisen amusella sekä väliraikastajalla. Hetken viinikaappia tutkittuani löysin vuoden 1988 Deutz vinotheque magnumin sekä Cruz porto:n vuodelta 1989. Eli tämän vuoden teema tulisi olemaan ikääntyneet viinit. Alkosta vanhempia vuosikertoja on hankala löytää tai sitten ne maksaa maltaita. Onnistuin kuitenkin löytämään espanjalaisen Navarran alueelta tulevan Fuente de Irache Gran Reserva-punaviinin vuodelta 1976. Tilasin myös tilausvalikoiman vanhimman valkoviinin vuodelta 2002. Koska budjetti ei ollut loputon valitsin loput viinit Tallinnan Rimin valikoimasta.
Koska tiedostin valtavan määrän kokkausta olevan edessäpäin, päätin esivalmistella ruokia kotona mahdollisimman paljon. Joten lähtöpäivä sujuikin keittiössä hääräten. Onneksi sain kantoapua ja saimme kuin saimmekin padat, kattilat, keittiövälineet, lautaset sekä ruoat kuljetettua laivaan ja olimme laivan sisällä jopa kaksi minuuttia ennen lähtöä =)
Tallinnan päässä sovimme että osa lähtee kämpille ja osa ruokakauppaan, josta hankimme ruoat muiksi päiviksi sekä loput menusta puuttuvat raaka-aineet. Illalla misasin kämpillä vielä hetken aikaa ja loput esivalmistelut saivat jäädä sitten aattoon.
Aattona aamu alkoi perinteisellä pekoni-kanamuna-aamiaisella samppanjan siivittämänä. Tämän jälkeen Natalia paineli kasvohoitoon ja muut jäivät minun orjikseni esivalmistelemaan illallista. Esivalmisteluissa vierähtikin mukava tovi ja pääsimme aloittamaan illallisen yhdeksän aikaan.
Itse illallinen alkoi pienellä maistiaisella eli kukkakaaliflaanilla, aiolilla sekä katkaravulla. Lisäksi annoksessa oli muutama tippa curryöljyä. Illallinen aloitettiin tietysti juhlallisesti vuoden 1988 Deutz magnumilla.Ensimmäisenä alkuruokana oli kampasimpukka carpaccio, mustekalanmuste-, persilja- sekä valkosipuliaiolilla. Annoksessa oli myös Venäjältä tuomaani kaviaaria.
Toinen alkupala oli "toast skagen" ja kaviaarileipänen.
Kolmas alkupala olikin sitten hummeria vaniljalla maustetussa beurre monte-kastikkeessa sekä hummeriravioli.
Viimeisenä alkupalana oli punakampelaa belugalinsseillä ja pinaattivaahdolla.
Koska kello alkoi jo uhkaavasti lähennellä puoltayötä oli meidän pakko jättää illallinen odottamaan ja siirtyä näköalapaikalle rakettisäkkien kera. Nappasimme kainaloon loput deutzista ja vuoden vaihduttua alkoi armoton pommien ja rakettien räjäyttely. Mukana oli taas täysin susia mutta myös erittäin näyttäviä ostoksia joten loppu hyvin, kaikki hyvin.
Pääruoaksi oli ankkaa, ankankoipi-confitkääryle, perunaa, tattia ja vihanneksia punaviinikastikkeella. Ennen juustoja ja jälkiruokaa raikasteltiin vadelma-mansikkagranitella sekä samppanjalla.
Juustoksi olin valinnut tällä kertaa brien. Juustopalan lisukkeena oli brie- ja punajuurimoussea.Illallisen kruunasi suklaaganache, suklaamousse, vadelmavaahto sekä vadelmajäätelö. Juomista illallisen kruunasi vuoden 89 portti joka osottaitui okein mukavaksi ja pehmeäksi valinnaksi. Illallisesta ja viineistä on pakko todeta että "great success". Kaikki viinit olivat loistavassa kunnosa ja ruoatkin olivat erittäin onnistuneita. Tästä on hyvä lähteä ja ottaa vastaan vuosi 2011 uusine haasteineen.Loppureissu sujuikin sitten leppoisasti loikoillen, syöden, juoden ja maailmaa valloittaen.