Näytetään tekstit, joissa on tunniste raparperi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste raparperi. Näytä kaikki tekstit

maanantai 30. toukokuuta 2011

VAPPU2011

Vappubileet alkoivat tänävuonna Kallen ja Svetan luona "pienillä" alkupaloilla. Pöytä oli pistetty koreaksi ja vatsa sai täytettä kiitettävästi niin ruoan kuin juomankin osalta. Tänä vappuna olimme päättäneet jättää jo perinteeksi muodostuneen illallisen meillä väliin ja olimme varanneet pöydän gaijinista illaksi. Tosin saimme pöydän vasta klo 21.00, joten tässä olisi hyvää aikaa ottaa pohjia.
Kahvia (ja hieman sokeria) ja vappushotteja ala Teemu
Ruoan jälkeen kävimme kastamassa uuden asuntomme pikaisesti ennen bussipysäkille menoa. Olihan se hauskaa ottaa eka lasi samppanjaa uudessa tulevassa kodissa!
Kaupungilla olimme muutaman minuutin etuajassa, joten kävimme ottamassa viellä lasilliset kuohuvaa Kaarnassa. Kuoharista sai myös hyvän matkajuoman Bulevardille käppäillessä.
Ravintolaan päästyämme muut olivatkin jo sisällä juomassa kuohuvaa. Sisälle päästyämme tilasimme aperatiivit ja aloimme selailemaan menuja. Päätimme valita menu Gaijin:in.
Alkuun vihersimpukkaa, joka oli maustettu pomelolla, garilla sekä honey-yuzu kastikkeella. Todella hyvää.
Seuraava snacki oli Säm mini, jossa oli possua salaatinlehdellä ja seesamdressingiä.
Viimeisenä snackinä pork bun eli possua pehmeän leivän sisällä.
Ensimmäinen alkuruoka oli päivän sashimi lautanen ja Jenni sai tofusalaatin.
Seuraavaksi glaseerattua ankeriasta ja ankanmaksaa. Harmi etten päässyt maistelemaan tätä annosta kunnolla (taisin olla vessassa ja palattuani annos oli jo melkein syöty) joten ensi kertaa odotellessa.
Ankeriaan jälkeen grillattua mustekalaa ja salaattia.
Makeita pikkupussun ribsejä. Ehkä illan paras annos. NAM!
Paistettua kampasimpukkaa ja sitruuna-wakame soosia.
Viimeinen pääruoka oli gaijin hot hot pot, jossa vasikan poskea ja munakoisoa.
Jälkiruokia söimme kaksi, joista ensimmäinen sake-mustikkasorbettia, sakehyytelöä ja limekreemiä.
Illan kruunasi "geisha", jossa yhdistyi tutun suklaapatukan maut loistavalla tavalla.

Kerrassaan loistava illallinen. Tosin täytyy tulla kokeilemaan uudestaan ei ihan niin isoilla pohjilla kun nyt vappuna pääsi käymään ;)
Vappupäivä alkoikin sitten tuttuun tapaan samppanjalla Villen luona. Tällä kertaa maistelimme Ranskan reissun tuliaista Taittingerin lippulaiva samppanjaa Comptes de champagnea vuodelta 1998. Ja kyseessähän on blanc de blancs samppanja, johon on käytetty ainoastaan vaaleita rypäleitä. Oikein loistava samppanja ja täydellinen aloitus päivälle.
Taittingein jälkeen siirryimme pienemmän tuottajan perussamppanjaan eli Bonnairen perus brutiin. Samppanja virtasi iloisesti alas kurkusta ja olo oli hilpeä. Kohta edessä olisi lounas ravintola Postresissa.
Nappasimme viellä muutamat shotit ja lähdimme suunnistamaan kohti Espan puistoa.
Postresiin saavuimme lähes viimevuotisella porukalla ainoana erona paikka oli muuttunut Espan toiselta puolelta ravintola Sassosta tähän loistavaan michelin-tähti ravintolaan. Alkuun tilasimme lasilliset kuohuvaa ja sen seuraksi saimme keittiön tervehdyksenä kylmän tomaattikeiton. Raikas aloitus lounaalle.
Ensimmäisenä alkuruokana valitsin kahdesta vaihtoehdosta parsan ja hummerin.
Ville ja joku muukin taisi valita lihaa ja viikunaa.
Pääruoaksi oli karitsaa kolmella tapaa. Lihapulla, kieltä ja ulkofilettä. Todella hyvää.
Ennen jälkiruokaa otimme välijuustot, jotka oli herkullisia.
Jälkiruoan valinta ei ollut vaikea. Tarjolla oli sekä raparperia että opera-leivos. Itse valitsin raparperin, joka tarjoiltiin hattaran ja myslin kera.
Opera-leivoskin oli hyvä muttei mielestäni yltänyt raparperin tasolle.
Kahvin kera meille tarjoiltiin vielä pettarina munkin kuten ajankohtaan kuuluu ja lopetusjuomana tietysti samppanjaa. Tällä kertaa Taittingerin Comtes de champagne vuodelta 1999. Aika hauska sattuma että pääsi maistelemaan kahta vuosikertaa samana päivänä tästä huippusamppanjasta ja pakko myöntää, että aamuinen 98 vei voiton selvästi. (Vaikka molemmat hyviä olikin!)
Iso kiitos kaikille mukana olleille ja vuoden päästä uudestaan =D

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Pääsiäisruokia kolmeen tapaan

Pääsiäinen tuli tänä vuonna normaalia yllättävämmin, sillä kerkesin olemaan vain muutaman päivän takaisin reissusta ennenkuin pääsiäispyhät koitti.
Onnistuin kuitenkin haalimaan kolmet illalliset pääsiäisviikonlopuksi, joten nälissäni ei ainakaan tarvisi olla.Pitkäperjantaiksi sovin enoni luokse pikkukokkailut. Heillä oli pakastimessa puolikas lammas, joten sovittiin että eno hoitaa pääruoan sekä toisen alkuruoan. Hän oli saanut ystävältään itse viljeltyjä maa-artisokkia, joista päätimme tehdä niistä keittoa.

Minulle jäi toinen alkuruoka sekä jälkiruoka. Näin kevään kunniaksi päätin käyttää alkuruoassa parsaa ja jälkiruoassa raparperia.
Alkuruokana oli 62,5-asteinen kanamuna, parsan ja kampasimpukkojen kera. Kastikkeena rakuuna beurre blanc.

Keittona maa-artisokkakeitto paahdetuilla manteleilla ja maa-artisokka sipsejä.
Pääruoaksi lammasta kahdella tapaa. Lapaa ja niskaa sekä perunamuusia ja vihanneksia.
Jälkiruoaksi oli sitruunakakkua ja seljankukkajäätelöä.

Lauantaiksi olin sopinut Villen kanssa illallisen meillä ja tarkoitus oli jälleen kerran tehdä "helppoa ja halpaa" ja samalla katsoa vähän viinireissun kuvia.
Alkuoruokana lohisashimia, lohipastramia, 63-asteinen kanamuna, parsaa sekä tilliä.
Annoksissa pientä eroa koska viimeinen keltuainen hajosi ja olimme kerenneet syömään jo kaikki vara keltuaiset =D Toisaalta ulkonäön perusteella melkein hajonnut annos oli onnistuneempi mielestämme.
Pääruokasi karitsanlapaa, karitsan ulkofilettä minttupinaattipyreen kera sekä paistettuja perunoita sekä vihannessipsejä.
Jälkiruoaksi raparperi- punaviini consome, seljankukkaparfait sekä raparperisorbet.

Sunnuntaina meillä oli nyyttärit mutsin luona. Eli kaikki oli luvannut valmistaa jotain. Minä lupasin valmistaa parsakeiton sekä foccaciaa. Mutsi teki perinteisiä katkarapumajojeesikanamunia ja pääruoaksi kiinalaista pataansa. Laura valmisti Antin kanssa jälkiruoaksi appelsiinirahkakakkua.
Loppuilta menikin sitten lautapelejä pelaillessa. Pelasimme riskiä, monopolya sekä ghettopolyä. Olipas mukava pääsiäinen harmi vain että Natalia oli tämän pääsiäisen poissa kotoa ja samalla missasi monta hyvää illallista. No ainakin nyt on hyvä syy tehdä annoksia uudestaan pian.