Näytetään tekstit, joissa on tunniste villiyrtti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste villiyrtti. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Resepti: Maitohorsmaa, nokkosta ja vuohenputkea

Kuten edellisessä päivityksessäni kerroin, valmistin viime viikonloppuna ruokaa viljelyspalstaltamme löytyneistä raaka-aineista. Tässä vielä resepti teidän kokeiltavaksenne.

Villiyrttejä ja perunaa

nuoria maitohorsman versoja
mahdollisimman pieniä nokkosia
nuoria vuohenputken versoja
pieniä perunoita
suolaa
pippuria

Kastike:
1/2 dl oliiviöljyä
1/2 sitruunan mehu
suolaa
valkopippuria

Pese huolellisesti kaikki keräämäsi kasvit ja kuivaa ne talouspaperilla. Friteeraa nokkosia sekä vuohenputkia 160 asteisessa rypsiöljyssä n. minuutin ajan. Nosta friteeratut lehdet talouspaperille kuivumaan ja mausta suolalla.

Pese perunat ja leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi. Paista voissa ja öljyssä kullanruskeiksi. Mausta suolalla ja pippurilla.

Paista maitohorsman versot pannulla voissa kypsiksi. Versojen paksuudesta riippuen paistoaika on n. 2-5 minuuttia. Rakenteen tulee jäädä rapsakaksi. Kuivaa ylimääräinen rasva pois ja mausta suolalla ja pippurilla.

Sekoita kastikkeen ainekset.

Kokoa raaka-aineista kaunis annos ja koristele friteeratuilla yrteillä. Tästä ei kokkaaminen helpommaksi tule ja kustannuksetkin pysyvät kurissa.

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Synttärit Kemiössä 26.7.2011

Tänä vuonna minulla oli jälleen kerran ilo päästä kokkaamaan isoisäni ja hänen vaimon luonaan Kemiössä kauden herkkuja. Juhlan aihe oli syntymäpäivät ja jopa Italian tätinikin oli päässyt paikalle maistelemaan ruokia. Erityistoiveena oli esitetty myös villiyrttejen käyttöä.
Porkkanoita suoraan kasvimaalta, hajuherneenkukkia ja oreganoa
Tuoreita nuoren nokkosen lehtiä.
Punajuuret odottavat friteerausta.
Tomaatteja ja avokaadoa
Lisää kukkasia.
Herneitä, salottia ja tomaattia. Lisää vain suola, pippuri ja hyvä oliiviöljy ja nauti esim karkarapujen kaverina.
Kotona kasvatettuja minikrasseja.

Rapsakoita...
Lisää kukkia.
Amusena hernepyre, hernesalaatti, rapeaa leipää ja katkarapuja sekä ketunleipää
Nälkäiset vieraat.
Fetasalaatti
Avocadoa, parsaa, suola-arhoa ja carpacciota
Nokkosta, kaalia ja kuhaa...
...ja lisäksi kukkakaalikeittoa
Kyyhkystä, kurpitsaa ja vihanneksia.
Pakko se on itsekin myöntää, etää soosi oli erittäin onnistunut tällä kertaa.
Ja loppuun Sauternesia ja tuoreita marjoja sekä mascarpenovaahtoa sekä marenkia kuningatarfluidgeelillä.