Viime reissulla löytämäämme Dominique-vinkkua ei alkuun näkynyt missään, mutta juuri kun olimme luovuttamassa löysimme kasan viinilaatikoita, joista neljä siirtyikin välittömästi ostoskärryihin. Lopulta joukkoon päätyi myös viides laatikko. Muita hyviä löytöjä olivat 2004 Cristal 139e hintaan, sekä Montravelin Terre de Pique-Segue 2002 huokeaan 10e hintaan. (Alkossa 23e). Mukaan tarttui myös muutama blanc de blancs -samppis tulevaan teistingiin sekä kasa sekalaisia punkkuja.
Auchanin jälkeen suuntasimme tutulle tilalle Remichiin, jossa maistelimme toistakymmentä viiniä ja mukaankin tarttui iso kasa Luxembourglaisia pinot blanc -ja riesling -viinejä. Oikein mukava paikka ja loistava palvelu. Jossain vaiheessa hieman epäluuloiselta näyttäneen tarjoilijatädin ilme kääntyi lopulta hymyyn kun suuntasimme pieni kauppakärry täynnä viiniä takaisin autolle.
Viiniostoksien jälkeen ajoimme vielä Remichin näköalapaikalle, jossa nautimme lounaaksi laatikollisen ostereita kahden taskurapusen kanssa, loistavalla näköalalla.
Muutaman sadan kilometrin ajelun jälkeen saavuimme vihdoinkin kesäiseen Reimsiin ja viskasimme matkatavarat nopeasti kämpille minkä jälkeen suuntasimme katedraalin viinikaupoille. Samppanjaa notkuvat hyllyt eivät auttaneet yhtään valinnoissa ja lähinnä tutkimmekin eri paikkojen hintoja tulevia ostoksia silmälläpitäen. Päätimme kumminkin ostaa pullollisen Billecartin Cuvée Elisabeth Salmon 2000 Rosé:ta ja muutaman blanc de blancsin lisää.
Meillä oli matkaoppaana Essi Avellanin “matka samppanjaan” -kirja josta bongasimme vielä yhden viinikaupan tälle päivälle. Kauppa sijaitsi maan alla ja ilmasto oli kostea ja jokseenkin viileä, eli täydellinen viinien kypsytykseen. Löysimmekin muutaman vanhemman viinin, jotka päätimme ostaa ja maistella myöhemmin. Fernard Vaquer rouge vuodelta 1986 “multapullo” sekä Vieux Rivesaltes vuodelta 1974. Jälkimmäinen viini oli 16% vahvaa, mikä herätti pientä ihmetystä pullon sisällöstä, mutta aukaisemallahan se selviää mitä sitä on tullut ostettua.
Kello alkoi lähestyä jo seitsemää, joten lähdimme kämpille viemään kasseja ja vaihtamaan kuteita. Olimme nimittäi varanneet illaksi pöydän yhden tähden “Le Foch” -ravintolasta.
Ravintolaan päästyämme saimme käsiimme ranskankielisen menun sekä raamatun kokoisen viinikirjan. Päädyimme menuista sen enempää ymmärtämättä menu gourmandiin, joka sisälsi alkuruoan, pääruoan, juustot sekä jälkiruoan. Neljä ruokaa 62€ ei mielestämme ollut ranskalaiseksi illalliseksi alkuunkaan paha.
Ennen varsinaista alkupalaa saimme eteemme keittiöntervehdyksenä parmesanleivoksen. Tätä seurasi vielä toinen tervehdys, mistä löytyi kukkakaalikeittoa manteleilla, parmesanlastuja jollakin kreemillä sekä hanhenmaksaa paahtoleivällä viikunan kera.
Sitten olikin ensimmäisen alkuruoan vuoro. Valittavana oli kaksi alkuruokaa toisesta ymmärsimme sanan foie gras ja toisesta lasagna joten otimme molemmat. Ensimmäinen vaihtoehto osottautui paistetuksi ankanmaksaksi parsan ja kanamunan kera. Lasagne oli erittäin kaunis annos rapulasagnea. Hyvä aloitus vaikkakin maksa-annos oli todella raskas.
Ennen pääruokaa raikasteltiin vihreällä jäädykkeellä, jonka päällä oli suussa poksuvia karkkeja. Emme päässeet yksimielisyyteen mausta, mutta epäilimme jotain yrttiä mintusta persiljaan. Pääasia, että hyvää oli!
Pääruoan kanssa olimme törmänneet vähän sama ongelmaan ruokalistan suhteen, eli ainoat ymmärretyt sanat olivat piquouet sekä tryffelirisotto. Paistettua kyyhkyä, kyyhkyterriiniä filotaikinassa, maksakroketti sekä perunamuusia. Jälleen iso ja raskas, mutta hyvän makuinen annos. Itse päädyin tryffelirisottoon, joka tarjoiltiinkin jonkinlaisen kinkkuterriinin sekä kampasimpukoiden kera. Kampasimpukat olivat sitkeitä ja mauttomia, minkä lisäksi risotosta puuttui tryffelin maku. Myös suola oli päässyt unohtumaan annoksesta. Kinkkuterriiniä lukuun ottamatta annos oli kyllä valitettavasti pettymys. Pojat valitsivat ilmeisesti mielestään paremmin, koska kyyhkysestä pidettiin erittäin paljon.
Pääruoan jälkeen eteemme rullattiin valtava juustokärry, jossa oli toinen toistaan ihmeellisempiä juustoja ja niistä sitten valitsimme mieleisemme. Juustot olivat hyviä, mutta tuhtien ruokien jälkeen kaikki alkoivat olemaan jo todella täysiä. Farkkuhameeseen pukeutunut täti leikkasi myös juustoista reippaan kokoiset palaset joita sai halutessaan keventää pikkuisella nokareella hilloa.
Jälkiruoaksi itse valitsin “sulkaata” joko osottautui suklaa coulantiksi sekä suklaamousseksi ja vaniljakastikkeeksi. Todella hyvän makuinen, mutta 4 kertaa liian iso menun päättäjäksi… todellinen death-by-chocolate. Ville teki viisaan ratkaisun ja valitsi jälkkäriksi kakkua, appelsiinia sekä jäätelöä käden kokoisella sokerikeksillä koristeltuna.
Ennen laskua saimme vielä herkutella pettareilla, joita ei ollut yhtä eikä kahta vaan useampi lautasellinen. Oli erimakuisia marmeladeja, suklaa ganace konvehti, pistaasi macaron-leivos, vanilja pallero, toffee karamelli sekä mantelikakku. Aikamoinen päätös hyvälle illalliselle. Päätimme viimekerrasta oppineina valita ruokajuomaksi pelkkää samppanjaa ja valitsimme “raamatusta” pinot noir rypäleistä valmistetun Cattier blanc de noirs -samppanjan.
Pienet miinukset älyttömän kuumasta ruokailutilasta, sekä liian isoista ja raskaista annoksista, mutta muuten oikein suositeltava ravintola.
Ravintolaan kävellessämme silmiimme osui ravintolan mainoskyltti jossa oli yksi tähti teipattuna. Huomasimme myös, että yhden tähden vierestä oli revitty kaksi tähteä irti, joten mieleemme juolahti olisikohan kuppilalla joskus sattunut olemaan kolme tähteä, mutta joskus menettäneet ne ilkeän Michelin-ukon takia???
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti