torstai 5. huhtikuuta 2012

Alko 80V.

Tänään tuli täyteen 80 vuotta kieltolain päättymisestä. Samaan aikaan alkon toiminta alkoi 5.4.1932 klo 10.00. Alko juhlisti tapahtumaa lippulaiva myymälässään Arkadiassa avaamalla uuden samppanjaosaston. 
Avajaisten kunniaksi myymälään tuli lukuisia erikois samppanjoita erittäinkin kilpailukykyiseen hinaan. Myös muutamia harvinaisuuksiakin oli saatu valikoimaan. Tarjolla oli myös harvinaisia viskejä sekä konjakkeja.
Itse menimme jonottamaan Villen kanssa ovelle puolisen tuntia ennen avaamista ja saimme vuoronumeron 6. 5 minuuttia ennen ovien avautumista jonoa oli jo kymmeniä metrejä. Salossa heilui Suomenlippu.
Tarjolla oli esimerkiksi Bollingerin harvinainen V.V.F samppanja, rose Cristallia sekä salonia.

Samppanjat jaettiin jonutusnumeroiden mukaisesti. Tosin tiskillä kävi aikamoinen kuhina ja muutama pullo taisi löytää uuden omistajansa ilman jonottamista.
Meillä tarttui mukaan tälläkertaa Bollingerin R.D. 1999 magnumi, Deutzin 1982 brut, Deutzin rose vuodelta 1990, Taittingerin comptes de Champagne Rose 2004, Muutama tammitynnyrissä kypsytetty Billecartti sekä viime kk tilausvalikoimasta 2008 Chateau D'yquem. Kassan vierestä oli vielä pakko napata mukaan muutama neljän leijonan viski, jotka oli pullotettu vanhoihin Karhulan "partunpätkiin". Myyjän mukaan pelkkä pullo oli sen verran arvokas että kannattaa ostaa ja oven ulkopuolella hinta on jo noussut =D

Vaikken itse Alkon monopolista välitä, niin pakko todeta että kyllä sieltä välillä löytöjäkin tekee jos jaksaa seurata tilannetta. Joten onnea Alko!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti