Herätyskello pärähti soimaan 3.30. Edellisyönä olin päässyt
nukkumaan vasta 01.00 aikaa, joten takana oli runsaat parin tunnin yöunet.
Asiaa ei myöskään auttanut univelat työviikon ajalta, mutta ylös oli noustava
ja otettava suunnaksi Helsinki-Vantaan lentokenttä.
Lentomme Bilbaoon Munchenin kautta lähti 6.30 ja saavuimme
Bilbaoon puoli kahdentoista aikaan. Säätiedoitukset oli luvannut sateista keliä
ja paikanpäällä satoikin aika rankasti lentokoneen laskeuduttaessa. Onneksi
aurinkokin pilkahteli silloin tällöin.
Meillä oli pöytä varattu Guggenheimin michelin tähdelläkin
palkitusta ravintola NERUAsta. Odotukset olivat kovat puitteet huomioiden. Lounaamme oli
kumminkin vasta kolmelta, joten kerkesimme kierrellä museota muutaman tunnin
ajan ennen ruokailua. Näyttelyn toinen
kerros oli suljettu muutostöiden takia, joten kerkesimme kiertämään ensimmäisen
kerroksen ennen ruokailua. Kolmanteen kerrokseen tutustuimme ruoan jälkeen.
Kuvatuin taideteos oli hämähäkki, joka oli ravintola Neruan edustalla.
Tulppaanit
Ravintolan sisääntulo oli näyttävä. Päästyämme sisään meidät
otettiin heti vastaan ja ohjattiin avokeittiöön, jossa meille tarjottiin
keittiön tervehdyksenä merileväkeittoa samalla kun tarjoilija kertoi
ravintolasta ja keittiöstä.
Tämän jälkeen meidät ohjattiin ruokatilaan, joka oli todella
pelkistetty. Kymmenkunta pöytää vaaleassa tilassa ilman yhtäkään koristetta
pöydällä tai seinällä. Pöytäänkin katettiin lasit sekä lautasliina vasta meidän
saapumisen jälkeen.
Meillä oli tarkoitus syödä vain kevyt lounas, mutta heillä
ei ollutkaan lounaslistaa vaan ruoat piti valita joko ala carte listalta tai
sitten kahdesta valmiista menu kokonaisuudesta. Päädyimme lyhyempään 6
ruokalajin menuun.
Menuja katsellessamme meille tarjoiltiin jonkinnäköinen
rapukeksi? Tarjoilijat eivät ikinään esitelleet tätä pikku snäkkiä.
Pian meidän tilauksen jälkeen ensimmäinen ruokalaji
saapuikin jo eteemme. 30 kuukautta kypsytettyä parmesaani vanukasta, tryffeliä,
rapeaa leipää sekä shisoa. Itse vanukas oli miedon, mutta hyvän makuinen.
Tryffeliä annoksesta ei kyllä valitettavasti löytynyt. Vanukkaan päällä oli
ilmeisesti jonkin näköinen sieniliemi, joka oli ”maustettu” tryffelillä. Shisoa
lautaselta löytyi muutama millin kokoinen palanen. Mini leipäkrutongit tosin
olivat herkullisen rapeita ja maistuvia.
Seuraavaksi oli kypsennettyä sipulia turska-viherpippuripedillä.
Annos oli kaunis ja sipuli toimi kalannahan alla ”lihana” ja itse kala löytyi
kastikkeesta. Tämä oli ehdottomasti lounaan yllätyksellisin annos.
Ennen pääruokaa oli vielä toinen kala-annos. Päivän kalaa
(merianturaa), vesikrassia ja mustia oliiveja. Kala oli hyvin kypsennettyä,
mutta suolaa olisi saanut olla minun makuuni enemmän. Vesikrassit olivat vain
koristeena ja oliiveista oli tehty pyre.
Pääruoaksi meillä oli iberico-porsaan ulkofilettä
paahdetulla päärynäpyreellä ja soijaglaseerauksella. Annos oli todella
pelkistetty köntti lihaa ja pieni lusikallinen pyrettä. Viimeistään tässä
vaiheessa meille oli selvinnyt, että annokset ovat äärimmäisen minimalistisia
ja monimutkaisia annoksia olisi turha odottaa.
Ensimmäinen jälkiruoka oli kurpitsakeittoa, keksiä sekä
olutjäätelöä. Annos oli raikas ja hyvä vaikkei olutta jäätelöstä maistanutkaan.
Odotin täyteläistä suklaajälkiruokaa maustetulla
marsipaanihiekalla suuresti, mutta myös tässä annoksessa jouduin pettymään sen
yksinkertaisuuteen. ”hiekkaa” oli niin vähän että sitä ei edes pystynyt maistamaan
ja suklaa oli moussen muodossa. Tosin moussen rakenne oli mielestäni lähes
täydellinen ja makukin oli loistava. Annos olisi kyllä kaivannut suklaan
kaveriksi jotain raikasta esim. marjoja.
Pettarina suklaalla täytetty munkki
Vessassa oli tarjolla myös hammasharjoja =D Tämä lienee jokin Espanjalainen tapa koska samoja kertakäyttö hammasharjoja jaetaan myös hotelleissa.
Tarjoilijoilla taisi olla myös kiire lopettamaan vuoronsa,
sillä ruoat tulivat oikeasti kuin liukuhihnalta. Koko 6 ruokalajin päivällinen
tervehdyksineen ja kahveineen kesti 1,5h. Annoksien välissä oli turha edes
kuvitella käyvänsä vessassa, koska lautaset lähti pöydästä nopeammin kuin
kerkesi edes aina syömään ja uudet annokset odottivat jo tarjoiluaan
sivupöydällä. Pääruoan jälkeen onnistuin livahtamaan vessaan ja takaisin
tullessani jäätelö olikin kerennyt jo sulaa.
Toisena miinuksena on kyllä pakko sanoa annoksien yksinkertaisuus ja
siihen nähden korkea hinta (77€ 6 ruokalajia). Luultavasti sijainnilla on
isompi merkitys hintaan kuin itse ruoalla.
Mukava aloitus tähtimatkalle, joka jatkuu huomenna San Sebastianiin.
Tulossa on vielä 5 tähtiravintolaa, joilla on yhteensä 11 michelin tähteä.
Ruoan jälkeen palasimme museoon ja kiersimme kolmannen
kerroksen näyttelyt. Oli mielenkiintoista kuunnella nauhoitettuja opasteita
teoksista, jolloin niistä sai paljon enemmän irti kuin vain katselemalla.
Natalia oli erityisen kiinnostunut siitä, kuinka artistit toivat poliittisia
näkemyksiään esille teoksiensa välityksellä.
Museon jälkeen suuntasimme hotellillemme, joka sijaitsi vain
muutaman kilometrin päässä Guggenheimista.
NH villa de Bilbaoon osoittautui todella hyväksi budjetti hotelliksi ja
voinkin ilomielin suositella hotellia Bilbaoon suunnistaville.
Toivottavasti reissu jatkuu positiivisemmissa ruokatunnelmissa :)
VastaaPoistaAika simppeliltä kyllä näytti nuo ruuat. Mut kaiketi oli kuitenkin ihan hyvä aloitus :)
VastaaPoista