Päätimme pitkän tauon jälkeen järjestää suositut samppanjataistingit. Tällä kertaa teemana oli palkistä valkoisista rypäleista valmistetut blanc de blancs samppanjat. Viinit oli keväisen reissun tuliaisia euroopasta. Samppanja taistingin tueksi valmistin neljän ruokalajin illallisen.
Misalistaa ja kuvia tulevista annoksista.
Kampis carpaccioo välipalaks
Itseleivottoa focacciaa, josta ville söi kaikki rosmariinit päältä!
Vadelmatomua
Samppanjat coolerissa
Taitaa jo janottaa?
Eipä ollu ainakaan ulkonäön perusteella kovin erinlaisia samppanjoita. Ainoastaan keskimmäinen oli selkeästi muita vaaleampaa ja myös kuplissa oli eroavaisuuksia.
Tiukkaa maistelua
lisää maistelua
Keskustelua ja mielipiteitä. Taistingi oli erittäin haastava tällä kertaa, koska viineissä oli hyvin paljon samoja piirteitä. Mielestäni viineistä erottui kolme selkeästi muita tammisempina jopa konjakkisina. Yksi viineistä oli erittäin lattea niin maultaan kuin tuoksultaankin. Oletinkin tämän viinin olevan maistelumme musta lammas eli parin kympin halpis shamppis?? Viinit maisteltiin sokkona ja paras (Laura) arvasi viineistä kaksi oikein kun muut saivat tyytyä nollaan pisteeseen =D. Olen vieläkin ihmeissäni omista arvioistani sillä minun suosikkini oli juuri tuo halpis shamppis ja huonoimmaksi valitsi Ruinartin, joka oli lähtökohtaisesti yksi ennakko suosikeistani. Kaikenkaikkiaan mukava ja antoisa tastingi, jossa kaikki sai ainakin paljon samppanjaa pienen maistelujoukon ansiosta.
Komponentit ennen...
... ja jälkeen. Tillinäkkileipää, graavilohta ja kermaviilivaahtoa.
Siikatartar, perunasaalaatti, aioli ja siianmäti sekä peruna chipsejä
Renssatut hummerit odottamassa beurre montea.
Kampasimpukka carpaccio, hummeria, aiolia, majoneesia ja hummerivaahtoa
Karitsan paahtopaistia, perunamuusia ja vihanneksia
Laseja oli ja PALJON! Huom. lähes kaikki käsinpestäviä.
Raikastajana limegranite ja marinoitua ananasta.
Death by chocolate: Valkosuklaa pannacotta, suklaamousse, vadelmasorbet, pistaasia ja vadelmaa.
Jälkkärin huuhtoi alas raikas ja kylmä Sauternes.
Hyvä ruoka on elämys, jonka täydentää hyvä viini ja ennen kaikkea loistava seura. Tässä blogissa pääosassa on laittamani ruoka, mutta huomioon pääsevät myös viinit, ravintolat, ihmiset ja kaikki muu hyvään elämään liittyvää.
sunnuntai 7. elokuuta 2011
keskiviikko 3. elokuuta 2011
Synttärit Kemiössä 26.7.2011
Tänä vuonna minulla oli jälleen kerran ilo päästä kokkaamaan isoisäni ja hänen vaimon luonaan Kemiössä kauden herkkuja. Juhlan aihe oli syntymäpäivät ja jopa Italian tätinikin oli päässyt paikalle maistelemaan ruokia. Erityistoiveena oli esitetty myös villiyrttejen käyttöä.
Porkkanoita suoraan kasvimaalta, hajuherneenkukkia ja oreganoa
Tuoreita nuoren nokkosen lehtiä.Punajuuret odottavat friteerausta.
Tomaatteja ja avokaadoa
Lisää kukkasia.
Herneitä, salottia ja tomaattia. Lisää vain suola, pippuri ja hyvä oliiviöljy ja nauti esim karkarapujen kaverina.
Kotona kasvatettuja minikrasseja.
Rapsakoita...
Lisää kukkia.
Amusena hernepyre, hernesalaatti, rapeaa leipää ja katkarapuja sekä ketunleipää
Nälkäiset vieraat.
Fetasalaatti
Avocadoa, parsaa, suola-arhoa ja carpacciota
Nokkosta, kaalia ja kuhaa...
...ja lisäksi kukkakaalikeittoa
Kyyhkystä, kurpitsaa ja vihanneksia.
Pakko se on itsekin myöntää, etää soosi oli erittäin onnistunut tällä kertaa.
Ja loppuun Sauternesia ja tuoreita marjoja sekä mascarpenovaahtoa sekä marenkia kuningatarfluidgeelillä.
Tunnisteet:
carpaccio,
feta,
kasvimaa,
katkarapu,
kuha,
kyyhkynen,
nokkonen,
parsa,
porkkana,
villiyrtti
torstai 7. heinäkuuta 2011
Lounas ja illallinen samana päivänä
Olin sopinut illalliskeikan enoni firman tilinpäätösbileisiin viime kuussa. Sattumalta minulle tuli toinenkin keikka samalle päivälle, joten minun oli loihdittava samaksi päiväksi kaksi menua eri paikoissa. Onneksi sain sovittua ensimmäisen menun "noutopöydäksi", joten aikaa ei menisi tarjoiluun sen enempää. Hauska kokemus, mutta kiirettä piti.
Alkuun siianmätileipiä...
...sekä toastskageneita
Pääruoaksi kuusenkerkkälohta, nokkosgraavattua siika ja parsaa sekä mustaherukkasinappia.
Sama setti kokonaisuudessaan
Itseleivotun focaccian kanssa tarjottua voita
Brieeta, timjamilla maustettua camemberttia sekä punajuuriparfait
Hedelmäsalaattia...
Sitten itse asiaan eli tilinpäätösillalliseen. Bileet olivat minulle tutussa ympäistössä ja keittiössä, joten ainakaan pannuja ja astioita ei tarvisi ettiä. Muutenkin ilmapiiri oli mukava koska tunsin entuudestaan jo melkein kaikki illallistajat.
Amusena briemousse, kuivattu serranokinkku ja hunajaa
Alkuruokana jättikatkaravun pyrstöjä ja parsaa
Keittona myskikurpitsakeitto, briossia ja pekonia"perunarisottoa" ja siikaa
Ankkaa kahdella tapaa ja vihanneskroketti
Kuusenkerkkägranite
Sitruunaa ja lakua
Savoy at home
Olen usein miettinyt voittaako kukaan ikinä kaiken maailman arvonnoista, joita netti ja lehdet ovat täynnä. Joku aika sitten yllätyin kun kuulin kaverini "voittaneen" huippukokin kotiin kokkaamaan illallisen hänelle ja hänen ystävilleen kaikilla herkuilla. Toivoin tietenkin salaa että pääsisin mukaan ja olin erittäin positiivisesti yllättynyt kun hän päättikin kutsua meidän mukaan illallistamaan. Illallispäivän koitettua oli pakko itsekin uskoa että kilpailuista voi joskus voittaakin jotain kun saavuin keittiöön "vakoilemaan" ammattilaisten työskentelyä ja kyselemään heiltä vinkkejä.
Illan emäntä ja pääkokki Kari Aihinen sekä chef de patissier yhdestä Suomen tunnetuimmasta ravintolasta ravintola Savoysta.
Meillä oli tälläkertaa alkoholiton menu ja alkuun tarjoiltiin kuplivaa kuusenkerkkäjuomaa, jota saimme nauttia sillä aikaa kun Aihinen kertoi vähän omasta taustastaan ja tulevasta illallisesta.
Nälkäiset vieraat odottavat illallisen alkua.
Alkuun vihersalaatti gazpacho ja yrttejä
Ensimmäisenä alkuruokana tomaatti-mozzarellasalaatti (mozzarellaa, kuivattuja tomaatteja, paprikaa, tomaattiemulsiota, kuivattua oliivia sekä yrttejä)
Toinen alkuruoka oli hummerin pyrstö, paahdettua porkkanaa, heinz linssejä ja hummerivaahtoa
Pääruokana ruijanpallasta, korvasieniä ja parsaa
Predessert: laventelipannacottaa ja omenagranitea. Aivan loistavaa vaihtaa juustot tähän raikkaaseen pläjäykseen kuumana kesäpäivänä!
Lopuksi ihana matcha-tee karkelo. Matcha-kakkua, jäätelöä, valkosuklaata, mustaherukkaa, vadelmaa ja pistaasia.
Tuttu näky pöydässä, joka on täynnä ruoan ystäviä. Jokainen sorkkii kaikkia komponentteja ja maistelee ja tutkii niitä tehden omia arvioita. Suurkiitos Martinalle loistavasta illallisesta ja kokemuksesta. Loistavaa ruokaa loistavassa seurassa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



























































