sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Harrastukseni vol. 1 "cäpit"

"Too much of anything is bad, but too much Champagne is just right"
Mark Twain
Samppanja on ollut alusta asti suosikkiviinini. Viiniharrastukseni oikeastaan alkoi samppanjasta. Ensimmäinen ostamani samppanja oli vuonna 2006 Pariisista ostettu Louis Roedererin 1999 Cristal. Muistan vielä selvästi kuinka kannoin pulloa koteloineen repussa lentokoneeseen ja kuinka suojelin pulloa kuin pientä lasta. Pullo odottelee vielläkin viinikaapissani parhaita päiviään.

Tämän jälkeen olen ostellut perus samppanjoita niin laivalta, ulkomailta kuin Alkostakin. Minun ja Natalian mielestä samppanja on aina kuulunut juhlaan ja onkin näin aina varma valinta. Ystäväni Ville oli myös pikkuhiljaa alkamassa ymmärtämään hyvän päälle ja eräänä päivänä kuulin hänen alkaneensa keräämään samppanjapullon korkkia suojaavia metallisia kapseleita eli "cäppejä". Itse tietysti nauroin aluksi hänelle samalla kun heittelin omat cäppini roskiin.

Jonkin ajan kuluttua kuitenkin kilpailuvietti alkoi kutkuttaa ja olihan niitä naurettavia metallipaloja pakko alkaa myös itse keräilemään, jottei olisi kaveria huonompi. Cäppejä on tullut uusia tasaisin väliajoin ja kokoelma on karttunut vuosi vuodelta.


"in victory, you deserve Champagne, in defeat, you need it"
Napoleon Bonaparte


Vuonna 2008 ostin ensimmäisen kapseleille tarkoitetun taulun Reimsistä, samppanjan pääkaupungista, katedraalin vieressä sijaitsevasta viinikaupasta. Tauluun mahtui 60 cäppiä ja taulu täyttyikin nopeasti. Viime vuonna kun olimme Villen ja veljeni kanssa Ranskassa hakemassa häihini viinejä, ostin toisen samanlaisen taulun ja tällä hetkellä minulla on 138 erilaista cäppiä.

Tauluja on hauskaa tarkastella vuosien päästä ja tutkia / muistella mitä kaikkea sitä onkin tullut vuosien varrella nautittua. Olemme ajatelleet tulevaisuudessa yhdistää Villen kanssa taulumme ja seuraava ostos onkin sitten 300-500 cäpin taulu. Olisihan se hienoa jos joskus voisi sanoa maistelleensa 500 eri samppanjaa!

"I only drink Champagne when I'm happy, and when I'm sad. Sometimes I drink it when I'm alone. When I have company, I consider it obligatory. I trifle with it if I am not hungry and drink it when I am. Otherwise I never touch it - unless I'm thirsty"
Lily Bollinger

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti