torstai 22. marraskuuta 2012

Ihmistä ei voi suunnitella - Kiveä voi, Pentti Muroleen kirjan lehdistötilaisuus

Sain suuren kunnian valmistaa isoisäni uunituoreen kirjan lehdistötilaisuuteen aamiaisen. Minulta toivottiin astetta laadukkaampaa aamiaista, jotta myös ruoka tekisi vaikutuksen lehdistön edustajiin.

Halusin valmistaa muutamia valmiita "annoksia", jolloin saisin itse päättää missä suhteessa raaka-aineita annoksissa olisi ja lopputulos olisi tarkoituksieni mukainen.

 Suolaisina leipinä valmistin graavattua lohta, vatkatun sitruunasmetanan sekä tillin kera. Toisena vaihtoehtona oli kevyesti paistettua briossia ankanmaksamoussella, sauternes-hyytelöllä sekä viikunahillolla.
 Itselleni hyvin perinteinen, kesäinen aamiainen on mysli marjoilla. Tällä kertaa tarjosin kotitekoista mysliä, jugurttia sekä marjoja.
 Viimeisenä "suolaisena" oli tarjolla hedelmäsalaattia mangovaahdon kera.
 Mielestäni jokaiseen kunnon ateriaan kuuluu myös pieni makea, eikä tällainen myöhäinen aamiainen tee asiaan poikkeusta. Aamiainen kruunattiin suklaakakulla, mascarponella sekä espressomoussella.
Tässä on Pentti Muroleen kirjan kansi. Kirja on saatavilla osoitteesta www.penttimurole.fi ja kirjaan liittyvä blogi löytyy osoitteesta www.penttimurole.blogspot.fi . Sivuilta löytyy lisätietoa itse kirjasta sekä sen kirjoittajasta. Suosittelen kaikkia asiasta kiinnostuneita tutustumaan sivuihin sekä tilaamaan kirjan nettikaupasta.

1 kommentti:

  1. Hyvännäkösiä juttuja olet kyllä kasannut ja varmasti olivat "riittävän" hienojakin? :)

    VastaaPoista