maanantai 2. elokuuta 2010

Ravintola arvostelussa Bon Vivant (Silja Line)

Olimme juhlimassa viisivuotis päiväämme tyttöystävän kanssa ruotsin risteilyllä ja päätimme vihdoinkin testata Bon Vivant fine dining ravintolan. Parsaviikot loppuivat juuri päivää ennen kuin saavuimme laivalle, joten emme pääseet maistelemaan hyvältä kuulostavaa parsamenua. Ravinlossa oli kuitenkin tarjolla viiden ruokalajin Season Menu viineillä ja päätimme ottaa sen.Season Menu
-Halstrattua siikaa, kauden vihanneksia, gotlantilaista karhunlaukkakastiketta
-Kermaista linguinepastaa, korvasieniä, parsaa ja Pecorinoa
-Tryffelihaudutettua helmikananrintaa, muhennettua kevätsipulia, gotlantilaista parsaa ja ankanmaksalientä
-Pala juustoa
-Espressomousse ja suklaaganache, karamellisoitus sitruunaa
Alkuun meille tarjottiin keittiön tervehdys eli carpacio, tomaattia ja mozzarellaa. Amuse toimi loistavana ruokahalun herättäjänä rose samppanjan kera.
Siika tarjoiltiin vihanneksien sekä karhunlaukkakastikkeen kera. Yksinkertaista mutta hyvää.
Seuraavaksi eteemme tuotiin pasta, josta olisi riittänyt useammallekkin annos ja myös pakollinen parsa oli jälleen annoksessa. Tämä oli ensimmäinen kerta kun söin korvasieniä ja ainakin tässä annoksessa ne olivat todella hyviä.
Olen tottunut saamaan punaista lihaa pääruoaksi ja kana oli pienoinen pettymys, mutta osoittautui kuitenkin maukkaaksi kokonaisuudeksi.
Seuraavana oli vuorossa pala juustoa. Juusto tarjotin näytti kuitenkin jumalaisen hyvältä ja kysyimme jos olisi mahdollista saada pieni maistiainen jokaisesta juustosta. Tämähän onnistui ja viellä ilman lisämaksua. Loistavaa palvelua.
Aterian kruunasi espressomousse suklaaganacella, joka oli kaikin puolin hyvää. Ainoana miinuksena kovat sitruunan kuoret.

Yhteenvetona illallis kokonaisuus oli erittäin onnistunut ja täytti kaikki odotukseni. Ravintolassa oli merellinen tunnella ja ikkunoista oli hauska seurata ohitse lipuvaa saaristoa. Palvelu oli moitteetonta ja viinit hyviä. Viinien koot oli myös hyvät suhteessa ruokiin ja odotteluun.
Ravintolan yhteydessä on myös viinikauppa, josta löytyy usein kotiin vietäviä tuliaisia. Hinnat ovat tuttua halpaa laivatasoa joskin muutamat huippuviinit ovat ylihinnoiteltuja. Viinikaupan yhteydessä on myös viinibaari, josta voi maistella muutamia viinejä ennen ostopäätöstä. Myös ravintolasta saa ostettua ruokailuviinit kotiin tax-free hinnoin.
Plussat: Hyvät ruoat, hinta (viinipaketilla 104€ per nenä), näkymät ulos tosin vain muutamasta pöydästä, viinien hinta, tax-free hintaiset viinit kotiinvietäviksi, Bon Vivant viinikauppa
Miinukset: Vessat laivan käytävällä, parsaa oli melkein joka ruoassa, valittavana oli vain yksi valmis menu, halvimmissa viineissä isot katteet.

***+/*****

1 kommentti: