tiistai 20. maaliskuuta 2012

Resepti: Suppilovahverorisotto pekonilla


Keväisen tiistain kunniaksi on aika kaivaa viimevuotiset kuivasienet kaapista ja pistää risotto tulille. Risottoon voi käyttää oikeastaan mitä sieniä tahansa. Itse käytän yleensä kuivattuja, jolloin liotusliemestä saa hyvän keitinliemen risotolle.

Suppilovahverorisotto: (n. 6 hlö)

2 kourallista kuivattuja sieniä
1l vettä
2 salottisipulia
2 valkosipulin kynttä
1 dl valkoviiniä
1 kanafondi kuutio (knorr)
1 pkt pekonia
persiljaa
100g parmesania
suolaa, pippuria
voita
2 pientä kourallista risottoriisiä per syöjä

Pistä kuivasienet likoamaan veteen hyvissä ajoin. Siivilöi sienet ja kiehauta fondi nesteen sekaan. Kuori ja pilko sipulit pieneksi. Kuulota sipulit voissa pehmeiksi ja läpikuultaviksi. Nosta lämpöä ja lisää riisi pannulle. Paista n. 1min ja lisää kuumalle pannulle valkoviini. Lisää lientä n. 1dl kerralla koko aika sekoittaen. Risotto kypsyy n. 18-20minuutissa. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää risottoon aivan loppuvaiheessa 50g voita sekä 50g raastettua parmesania. Anna tekeytyä hetki kannen alla. 

Tarjoile paistettujen sienien ja pekonin kera. Koristele persiljalla ja nauti. 

Muista, että risoton tulee olla rakenteeltaan löysää!


1 kommentti:

  1. kaikenlaista olen tehnyt suppiksista mutta tuota en ole vielä yrittänyt. Kenties varioin reseptiä jonhonkin suuntaan :)

    VastaaPoista