torstai 14. lokakuuta 2010

Ravintola arvostelussa Savoy 12.10.2010

Olen jo pidemmän aikaa halunnut käydä Savoyssa illallistamassa, mutten ole jostain syystä ravintolaan ikinä eksynyt (muutamia vappulounaita lukuunottamatta). Nyt päätimme kuitenkin vihdoinkin toteuttaa pitkäaikaisen suunnitelman ja varasin pöydän ravintolasta.
Ravintola sijaitsee aivan Esplanadin kupeessa ja itse ravintola on rakennuksen seitsemännessä ja kahdeksannessa kerroksessa. Seiskassa on juhlatila ja kasissa sitten itse ravintola. Ravintolaan mahtuu ihmisiä syömään varmaan toistasataa ja heillä on myös katettu lasiterassi, jossa mekin illallistimme. Näkymät terassilta Helsingin yli olivat huikeat. Ravintolan sisustuksesta vastaa Alvar Aalto ja puitteet ovatkin hulpeat.

Heti sisään astuttuamme aistin erikoisen ilmapiirin. Pöydät ovat melko täynnä tiistai illasta välittämättä ja tilan täyttää kansainvälinen tunnelma. En kuule yhdestäkään pöydästä suomea vaan pääkielinä ovat ruotsi ja englanti. Viereisessämme pöydssä istuu ulkomaalainen pariskunta, jotka lukivat financial timesia koko ruokailun ajan. Ainoastaan ruoan saapuminen keskeytti lukemisen hetkeksi. Outoa ravintolakäyttäytymistä mielestäni?

Tilasimme alkumaljoiksi talon samppanjaa eli Billecart-Salmonin brut reservaa ja hetken kuluttua eteemme tuotiin menut. Tarjolla oli päivän menu sekä ala carte lista. Päivän menu vaihtuu päivittäin ja sisältää aina parhaita saatavilla olevia raaka-aineita päivän hintaan. Menuun kuului neljä ruokalajia. Tällä kertaa menu oli Ranskalaispainotteinen ja sehän sopi meille vallan mainiosti. Menun kylkeen viellä viinipaketti ja illallinen voi alkaa.

Alkuun saimme keittiön tervehdyksen eli kukkakaalikeittoa. Keitto oli niin voimakkaasti kermainen ja voinen etten olisi varmaan sitä kukkakaalikeitoksi arvannut, ehkä ennemmin herkkutattikeitoksi. Keitto oli silti todella hyvää.

Alkuruokana oli Ranskalaista hanhenmaksaa jonka sisään oli piilotettu mustia tryffeleitä. Foie gras tarjoiltiin briosin päältä ja lisukkeina oli balsamicoa, tuoreita viikunoita sekä sauternes- ja portviinihyytelöä. Mielestäni briosi oli saanut olla vähän isompi, mutta muuten annos oli todella hyvää.
Ensimmäinen alkuruoka oli meri-anturaa ja pinaattia. Lisukkeina oli myös linssejä ja pieni salaatti. Annos oli kuitenkin pieni pettymys. Itse en linsseistä niin välitä ja pinaattipyre maistui hyvin voimakkaasti persiljalta. Itse kala oli liian varovaisesti suolattu ja mikä pahinta ruodot oli jätetty kalan sisään ja sainkin jättimäisen ruodon suuhun heti ensimmäisellä puraisulla. Ruotorivi oli tietenkin tahalteen jätetty, jotta kalan muoto saatiin säilytettyä, mutta mielestäni tarjoilijan olisi kuulunut varoittaa ruodoista. En myöskään täysin ymmärtänyt suuria tomaattilohkoja kalan päällä?

Ennen pääruokaa paletti raikastettiin granaattiomenagranitella, jonka joukkoon kaadettiin samppanjaa. Mielenkiintoinen tapa! Juoma voitiin näin nauttia joko heti lusikalla tai sitten odottaa hetki ja juoda lasista. Juoma oli todella hyvää ja raikas. Eikä samppanjastakaan voi ikinä valittaa.

Pääruokana oli ankan rintaa sekä koipiconfit. Lisukkeena oli porkkanaa, lanttua ja perunaa sekä portviinikastiketta. Pieni dejavu, sillä olin juuri tarjonnut myöhäiseksi lounaaksi ystävilleni kyyhkyä portviinikastikkeen ja lantun, porkkanan ja perunan kera! Koipi oli mielestäni hiukan kuivaa, mutta muuten annos oli erittäin hyvää.

Ennen virallista jälkiruokaa saimme pre-dessertin eli metsämansikoita ja vadelmajäätelöä. Mukava pieni raikastaja.

Jälkiruokana tarjoiltiin pala kakkua, tuttifrutti jäätelöä sekä passion- ja vaniljavaahtojoa. Itse kakku vaikutti aluksi tylsältä ja ei niin ihmeelliseltä, mutta lopuksi maistoin sitä pelkältään ja huomasin kakun sisältävän useita kerroksia ja yksi kerroksista oli jopa rapea. Hyvä päätös hyvälle illalliselle.

Maistellut viinit:

Domaine Zind-Humbrecht, Clos Widsbuhl, Pinot Gris 2007, Alsace France
Meo-Camuze, Clos Saint-Philibert 2007, Bourgogne France
Chateau Musar 2003, Lebanon
Domaine De Souch, Cuvee Marie Kattalin 2006, Jurancon France

Ruoan yhteydessä nauttimat viinit olivat ehdotonta huippuluokkaa ja viinit esiteltiin erittäin asiantuntevasti. Lasit olivat kunnollisen kokoisia ja viiniä riitti niin odotteluun kuin itse annoksellekkin. Viinit olivat ylihinnoiteltuja (neljän lasin viinipaketti 90e ja alkusamppanja 23e), mutta hyviä. Ravintolan viinilista on yksi Suomen parhaita kuten myös sommalierit.

Ilta oli kokonaisuudessaan loistava. Ainoan ison miinuksen ravintola saa hinnoittelusta, jossa mielestäni on 30% ilmaa paikan historian takia. Tälläinen hinnoittelu on normaalia Ranskassa, mutta Suomessa ei. Palvelu oli ravintolassa parasta mitä olen ikinä saanut. Lautasliinoja vessaan poistuessa ei vain taiteltu uudelleen vaa vaihdettiin kokonaan puhtaisiin! Ja muutenkin illallistajat otettiin erittäin hyvin huomioon.

Plussat: Tunnelma, sijainti, näköala, viinilista, viinipaketti, palvelu
Miinukset: Ylihihnnoitetut annokset

****/*****

1 kommentti:

  1. Entäs tuo kaunotar, varmaan joku huippumalli? Häntäkin olisi voinut vähän ylistää.

    VastaaPoista