perjantai 6. joulukuuta 2013

Reseptissä tryffelirisotto 4 hlö

Kaupahallista saa kerran vuodessa tuoreita Italialaisia tryffeleitä. Tätä herkkua on yleensä tarjolla joulukuun alussa elikin juuri nyt. Viime vuonna kilohinta oli vaivaiset 1400€/kg, mutta meidän tryffelin ystävien iloksi hinta oli tippunut 500€:lla täksi vuodeksi. Moni ajattelee että tryffelit ovat vain rikkaiden ruokaa, mutta esim tämän annoksen tryffelit sai alle 20€:lla ja yhden annoksen loppuhintakin jää reilusti alle kymppiin. Samaan hintaan taitaa saada keskinkertaisen lounaan työpaikkojen ravintoloista...

Tryffelirisotto neljälle

2 salottisipulia
1l kanalientä
3 dl risottoriisiä
1,5 dl hyvää valkoviintä
Suolaa+pippuria
50 g voita
20g tuoretta tryffeliä
Parmesania

Kuulota pilkotut salotit nokareessa voita ja lorauksessa oliiviöljyä pehmeiksi. 
Lisää riisi ja kuulota sitä hetki ennen nesteiden lisäämistä.
Nosta lieden teho kuumalle ja lisää viini. 
Odota kunnes viini on imeytynyt riisiin ja lisää kanalientä n. 1,5 dl kerralla kunnes riisi on melkein kypsää (eli n. 18 minuuttia)
Raasta noin neljäsosa tryffelistä risoton sekaan ja mausta suolalla ja pippurilla.
Lisää voi nokareina ja parmesania maun mukaan.
Sammuta liesi ja anna risoton tekeytyä hetki. Risoton tulee jäädä koostumukseltaan "löysäksi"
Ennen tarjoilua raasta loput tryffelit annoksien päälle. Ja koristele annos vihreällä salaatilla.

Lisäksi voit tarjoilla paistettuja herkkutatteja ja tateilla maustettua punaviinikastiketta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti