torstai 6. tammikuuta 2011

Uusivuosi 2011 ja Divers menu 10

Oli taas kerran se aika vuodesta kun jätetään kulunut vuosi muistoihin ja aletaan suunnittelemaan seuraavaa vuotta. Päätimme pitää perinteistä kiinni ja lähdimme hyvällä kaveriporukalla kohti Tallinnan vanhaa kaupunkia.
Koska uutena vuotena kuuluu juhlia kunnolla, on aaton illallisen oltava myös sen mukainen. Emme olleet ehtineet pitää vielä jokavuotista Divers menua, joten päätimme toteuttaa sen 31.12.2010. Divers menu on illallinen, joka järjestetään sukellusta harrastavien ystävieni kesken. Menu sai alkunsa toissa vuonna kun veljeni ja Ville tulivat meille pääsiäisenä syömään ja jossain vaiheessa iltaa päätimme muuttaa poikien illan Divers menuksi. Seuraavana vuonna mukaan pääsi jo muita sukeltavia ystäviä ja kumppanit, joten saimme mukaan myös naiskauneutta. Divers menu on nimetty Villen mukaan vuoden kohokohdaksi ja aina silloin tulee olla tarjolla spesiaaleja viinejä sekä loistavaa ruokaa.
Tänäkin vuonna rimaa oli nostettu ja päätin valmistaa 7 ruokalajin illallisen amusella sekä väliraikastajalla. Hetken viinikaappia tutkittuani löysin vuoden 1988 Deutz vinotheque magnumin sekä Cruz porto:n vuodelta 1989. Eli tämän vuoden teema tulisi olemaan ikääntyneet viinit. Alkosta vanhempia vuosikertoja on hankala löytää tai sitten ne maksaa maltaita. Onnistuin kuitenkin löytämään espanjalaisen Navarran alueelta tulevan Fuente de Irache Gran Reserva-punaviinin vuodelta 1976. Tilasin myös tilausvalikoiman vanhimman valkoviinin vuodelta 2002. Koska budjetti ei ollut loputon valitsin loput viinit Tallinnan Rimin valikoimasta.
Koska tiedostin valtavan määrän kokkausta olevan edessäpäin, päätin esivalmistella ruokia kotona mahdollisimman paljon. Joten lähtöpäivä sujuikin keittiössä hääräten. Onneksi sain kantoapua ja saimme kuin saimmekin padat, kattilat, keittiövälineet, lautaset sekä ruoat kuljetettua laivaan ja olimme laivan sisällä jopa kaksi minuuttia ennen lähtöä =)
Tallinnan päässä sovimme että osa lähtee kämpille ja osa ruokakauppaan, josta hankimme ruoat muiksi päiviksi sekä loput menusta puuttuvat raaka-aineet. Illalla misasin kämpillä vielä hetken aikaa ja loput esivalmistelut saivat jäädä sitten aattoon.
Aattona aamu alkoi perinteisellä pekoni-kanamuna-aamiaisella samppanjan siivittämänä. Tämän jälkeen Natalia paineli kasvohoitoon ja muut jäivät minun orjikseni esivalmistelemaan illallista. Esivalmisteluissa vierähtikin mukava tovi ja pääsimme aloittamaan illallisen yhdeksän aikaan.
Itse illallinen alkoi pienellä maistiaisella eli kukkakaaliflaanilla, aiolilla sekä katkaravulla. Lisäksi annoksessa oli muutama tippa curryöljyä. Illallinen aloitettiin tietysti juhlallisesti vuoden 1988 Deutz magnumilla.Ensimmäisenä alkuruokana oli kampasimpukka carpaccio, mustekalanmuste-, persilja- sekä valkosipuliaiolilla. Annoksessa oli myös Venäjältä tuomaani kaviaaria.
Toinen alkupala oli "toast skagen" ja kaviaarileipänen.
Kolmas alkupala olikin sitten hummeria vaniljalla maustetussa beurre monte-kastikkeessa sekä hummeriravioli.
Viimeisenä alkupalana oli punakampelaa belugalinsseillä ja pinaattivaahdolla.
Koska kello alkoi jo uhkaavasti lähennellä puoltayötä oli meidän pakko jättää illallinen odottamaan ja siirtyä näköalapaikalle rakettisäkkien kera. Nappasimme kainaloon loput deutzista ja vuoden vaihduttua alkoi armoton pommien ja rakettien räjäyttely. Mukana oli taas täysin susia mutta myös erittäin näyttäviä ostoksia joten loppu hyvin, kaikki hyvin.
Pääruoaksi oli ankkaa, ankankoipi-confitkääryle, perunaa, tattia ja vihanneksia punaviinikastikkeella. Ennen juustoja ja jälkiruokaa raikasteltiin vadelma-mansikkagranitella sekä samppanjalla.
Juustoksi olin valinnut tällä kertaa brien. Juustopalan lisukkeena oli brie- ja punajuurimoussea.Illallisen kruunasi suklaaganache, suklaamousse, vadelmavaahto sekä vadelmajäätelö. Juomista illallisen kruunasi vuoden 89 portti joka osottaitui okein mukavaksi ja pehmeäksi valinnaksi. Illallisesta ja viineistä on pakko todeta että "great success". Kaikki viinit olivat loistavassa kunnosa ja ruoatkin olivat erittäin onnistuneita. Tästä on hyvä lähteä ja ottaa vastaan vuosi 2011 uusine haasteineen.Loppureissu sujuikin sitten leppoisasti loikoillen, syöden, juoden ja maailmaa valloittaen.

4 kommenttia:

  1. Häh, missä oli koko reissun paras kuva ku meitsi ampuu roomalaisella naapurin ikkunoihin? :D

    VastaaPoista
  2. Aina vaan ihanamman näköisiä herkkuja sä valmistat, makukin on varmasti kohdallaan. Ainakin kaikki herkut mitä olen itse päässyt maistelemaan ovat todella maistuneet...:)
    Toivottavasti uusi vuosi tuo teille kaikille rakkaille paljon ihania asioita eteenne <3

    VastaaPoista
  3. tää blogi on hyvä stressinhellittäjä!

    VastaaPoista
  4. Niin ja nyt kun jaksoin/kerkesin viel kunnolla lukea kaiken mitä tuol oli niin tuli pari juttua mitä vois korjata. Eli ensinnäkin tärkein eli se että tuol luki että jätkä ite valmistelu ruuat ennen laivanlähtöä eikä mainittu mitään että meitsi oli kanssa misaamassa! Muutenkin tuli kyllä tekstistä jotenki semmonen fiilis, että oisit tehny suurimman osan ruuista ihan yksin. :) Sitten toinen juttu oli että ensimmäinen diversmenu oli kyllä 2009 helmikuussa eikä tosiaankaan pääsiäisenä. Diversmenu 2009 oli ennen meitsin abiristeilyä joka oli helmikuussa.

    VastaaPoista