maanantai 30. toukokuuta 2011

Reseptissä hollandaise-kastike


Näin parsakauden aikaan hollandaide kastike on mitä parhain kaveri juurikin parsalle. Mutta kastike toimii loistavasti myös kalojen ja äyriäisten kaveriksi. Kastikken voi myös maustaa melkein millä tahansa. Tässä versiossa maustin soosin yrteillä (persilja, tilli ja basilika)

Ainekset:

1/2 salottisipuli
1 tl valkoviinietikkaa
sitruunamehua
valkoviiniä

1 tl dijon hunajasinappia
3 keltuaista
200g voita
maustamiseen yrttejä
ripaus suolaa

hienonna sipuli aivan pieneksi ja kuullota se pienessä määrässä voita. Lisää etikka, sitruunamehu sekä viini ja keitä kasaan niin että jäljelle jää noin pari ruokalusikallista. Sulata voi. Lisää ruokalusikallinen sipulia ja lientä sinapin kanssa keltuaisten sekaan ja sekoita hyvin. Aseta kulho vesihauteenpäälle ja sekoita kokoaika. Lisää voi sekaan nauhana ja anna kastikkeen paksuuntua kokoaika sekoittaen. Lisää yrtit juuri ennen tarjoilua. Kastikkeen voi pitää lämpimänä vesihauteen päällä, mutta kastike ei saa missään tapauksessa kuumeta liika, koska tälläin kastike leikkaa ja joutaa roskikseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti