keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Viinimatka Ranskaan Päivä 1.

Viinejä ja ruokaa 6-19.4.2011

Samppanjaa ja ostereita kauppahallin edustalla.

Pitkään odotettu viinireissu Ranskaan on vihdoin täällä. Lähdemme Villen ja Matiaksen kanssa hakemaan viinejä Euroopasta ja samalla reissulla käymme testaamassa maailman parhaaksi valitun ravintola NOMA:n Kööpenhaminassa.

Ensimmäisen päivän reitti kulki Helsingistä Turkuun ja sieltä lähdimme Silja Linella kohti sateista Tukholmaa. Reissu alkoi Wanhalta kauppahallilta, josta nappasimme puolikkaan pullon samppanjaa ja muutamat osterit kuplivan kaveriksi. Saavuimme Turkuun vartin etuajassa, joten meillä oli hyvää aikaa hakea jäitä paikallisesta hesestä samppanjakuuleriin.

Laivalla suuntasimme ensimmäiseksi tax-freehen, josta valitsimme reissun avajaisjuomaksi pullollisen Pol Rogerin Pure:a. Samppanja sai jäädä hyttiin viilenemään ja kävimme testaamassa laivan à la carte ravintola Maxim:in. Päädyimme alkupalabufettiin, pääruokaan ja jälkiruokabufettiin. Alkupalapöytä oli hyvä, kuten myös jälkiruoatkin. Pääruokana ollut savustettu kala oli tosin ylikypsää, eikä lisäkkeissäkään ollut hurraamista. Mutta kaikin puolin hyvä alku reissulle.


Pol Rogerin jälkeen oli hyvä painua nukkumaan, jotta aamulla jaksamme herätä virkeinä uuteen päivään. Huomenna meillä on edessä pisin ajomatka koko reissussa. Tiedossa on ajo Tukholmasta Trieriin (Saksassa) ja matkaa kertyy n. 1600km.

2 kommenttia:

  1. Onneksi en pyörtynyt kateudesta tai mitään. Ihanalta matkalta kuulostaa.

    VastaaPoista
  2. Hei vaan Teemu. Kiva lukea kuulumisiasi.Olen toipumassa polvileikkauksesta ja Ensio on hoitopaikassa hetken. Terveiset kaikille sukulaisille

    VastaaPoista