sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

10.4 Grand gourmand (Ranska taistingit)


Zeuksen keittiö on jo muutaman vuoden ajan järjestänyt tastingejä kaveriporukalla säännöllisen epäsäännöllisin väliajoin. Nyt kevään puskiessa päälle oli aika järjestää taas pienet taistingit. Tiukan pohdiskelun jälkeen päädyin järjestämään maistelun uudella tyylillä ja aiheena oli Ranska.

Viinien puolelta oli selvää, että ne tulisi Ranskalaisilta viinitiloilta, mutta ruoan suhteen jouduimme tekemään muutaman poikkeuksen alkuruoka oli Italiasta ja blinit kaviaarilla oli tottakai Venäläinen ruoka. Annettakoon tämä kuitenkin anteeksi koska Sturia kaviaari oli Ranskalaista amuse nyt vain oli hyvää. Viinien valinta tuottikin sitten enemmän vaikeuksia, koska Ranskahan on tunnettu laadukkaista viineistä, mutta niistä saakin yleensä avata kukkaron nyörejä reilulla kädellä. Maisteltavat viinit oli tarkoitus maistella pareina ja vertailla niiden sopivuutta ruokalajiin. Eli ensiksi maisteltiin kaksi valkoviiniä alkuruokien kera ja pääruoalla oli punaista. Jälkiruokaviineiksi oli valittu makeat jälkiruokaviinit Sauternesista.

Illan taistingit jouduttiin poikkeuksellisesti järjestämään vieraasas keittiössä suuren osallistujamäärän mukaan. Kokki mukaanlukien mukana oli 13 henkeä. Juhla järjestettiin tästä johtuen Pakilan kartanossa kevät auringon helliessä.

Menu oli laadittu jo huhtikuun puolella ja ruokalistat sekä muut muistilaput oli tällä kertaa valmiit hyvissä ajoin ja päätimme kerrankin yrittää saada valmistelut valmiiksi niin, että kerkeisimme istahtaa alas edes tunniksi ennen itse tapahtumaa. Torstaina veimme veljeni kanssa kaikki tarvittavat astiat, viinit ja keittiövälineet valmiiksi paikanpäälle. Perjantaina lähdin jo kahden aikaan töistä ruokakauppaan ja hain kaikki tarvittavat tuoteet ja menimme Villen kanssa valmistelemaan menua. Saimmekin muutamassa tunnissa valtavasti aikaiseksi ja olimme kotona jo ennen yhtätoista.


Lauantai aamulla lähdimme yhdeksäksi kauppahalliin hakemaan viimeiset tarpeet eli possunkylkeä, juustot sekä muikun mädin. Sitten haimme vielä tukusta tuoreita hummereita, syötäviä kukkia ja muutamia pieniä asioita ja aloitimme kokkaukset 11 aikaan. Aika hurahti taas kerran silmän räpäyksessä ja pian huomasimme kellon olevan jo viisi. Hiukan tahtia nostamalla saimme kaiken melkein valmiiksi kaksikymmentä vaille kuusi ja painuimme pikasaunaan. Saunottuamme 20min olikin vieraat jo odottamassa olohuoneessa kun pääkokki paukkasi paikalle pelkkä pyyhe lanteilla =D




Yhdet vieraista oli luullut, että kutsu oli vasta seitsemältä joten saimme viellä tunnin armonaikaa ja seitsämältä kaikki olikin valmista ja Deutzin brut kaatui laseihin talon koosta eli magnumista. Riemukas ilta saattoi näin alkaa. Ensimmäisenä tuli pieni amuse bouche, joka tällä kertaa oli bruschetta (tosin molekyyli mozzarellat eivät vieläkään päässeet lautasille asti).



Amusen jälkeen seurasi blinit kaviaareilla. Eli tarjolla oli Ranskalaista sammenmätiä (Sturia), joka vastasti laadultaan Osetraa ja toisen blinin päällä oli Suomalaista "kaviaaria" eli muikun mätiä. Onneksi ulkomaalaiset eivät ole viellä tajunneet sen loistokkuutta joten hinta ei ole noussut pilviin. Blinien kumppanina samppanja on voittamaton.



Toinen alkuruoka oli Äyriäiskeitto, joka sisälti lohta, hummeria, kampasimpukkaa ja mustekalaa. Äyriäisten päälle kaadettiin tomaattivettä. Tässä vaiheessa päästiin maistelemaan ensimmäisiä viinejä jotka olivat Chateau de Respide sekä Chassagne-Montrachet Clos Devat ja molemmat viinit olivat Bordeaux viinejä. Ensimmäinen viini oli pikkasen yli kympin ja toinen viini kolmenkympin hintainen. Maistelijat olivat melkein yksimielisesti kakkosen kannalla.



Viimeinen alkuruoka ennen pääruokaa oli Salad naturel joka oli koottu metsään liittyvistä raakaaineista. Grillatun munakoison päällä oli hanhenmaksa moussea, parsaa, sieniä ja tietysti tryffeleitä. Koska hanhenmaksa kaipaa seurakseen makeahkoa viiniä löytyi tällä ruokalajilla ystäviä myös halvemmalle valkoviinille, jonka maussa olikin hieman makeutta.



Pääruokana oli possunkylkeä, selleriä ja porkkanaa. Illan viineiksi oli valittu parinkympin Chateau de Castres, joka sai kaverikseen tunnetun Rhonelaisen Jaboulet Hermitage La Petite Chapellen. Rhonelaisella oli hintaakin jo puolensataa euroa joten tämä tuotti jo pieniä paineita laadun suhteen. Molemmat viinit todettiin hyviksi, mutta laatu erottui jälleen selvästi joukosta ja lähes kaikki suosivat Rhonelaista joten pisteet sinne. Itse ostaisin myös toista viiniä ehdottomasti uudestaan. Molemmissa löytyi mukavaa navetta meininkiä ja suutuntuma oli pehmeä ja pitkä.



Ennen menun huipentumaa eli jälkiruokia oli tiedossa viellä pieni väliraikastaja eli vihreäteegranite. Tee laatu valittiin päivällä kokkien järjestämässä pikataistingissä, jossa maisteltiin neljä eri vihreää teetä ja päädyttiin kahden sekoitukseen.



Ensimmäinen jälkiruoka oli juustot joina tänään olivat Gruyere ja Papillon Roquefort, joiden kaverina oli hunaja pinjansiemeniä sekä tummia viinirypäleitä. Jälkkäriviineinä oli tunnettu Chateau Rieussec 0,75 kokoisesta pullosta vuodelta 2005 sekä puolikkaasta pullosta alkon uutuus Chateau d'Arche. Rieussec oli hinnaltaan 86€ ja d'Arche 20€ (0,375ml). Näissä viineissä ei paljon kilpailua löytynyt vaan nimikko viini vei voiton helposti.

Lopullisen sivalluksen illalliselle antoi suklaa-vadelmamousse sekä pistaasijäätelö, joka taas kerran sai nimekseen death by chocolate joka on antanut viimeisen iskun jo monelle Zeuksen keittiön ruokailijalle.


Nöyristä nöyrin palvelija odottaa vuoroaan!



Kaikenkaikkiaan ilta meni oikein mukavasti ja ruoat onnistuivat suunnitelmien mukaan. Mukana oli muutamia ensikertalaisia näissä piireissä ja kaikki tulivat hyvin juttuun eli Great success! Uusi maistelu kokeilu ei tosin ollut yksi parhaista, joten ensi kerralla maistelemme varmasti viinit erikseen ja tämän jälkeen nautitaan menu joten molempiin voi keskittyä täysin. Tälläkertaa maistelu jäi ruokailun varjoon ja viineistä juttelu hävisi melkein kokonaan. Chef de Cuisine kiittää kaikkia mukana olleita erityisesti rakasta puolisoaan sekä tottelevia Sous Cheffejä.

Chef Panda

9 kommenttia:

  1. Kiitoksia vaan oikein paljon. Oli onnistunut ilta kaikinpuolin. Eikä tarvinny mennä jaskan grillin kautta himaan :)

    VastaaPoista
  2. Slurps! Kuulostipa se herkulliselta, mutta on teillä kyllä ollu mahtavat järjestelytkin. :) Tuotko joskus maistiaisen tuosta 'death by chocolate' -jälkkäristä. Voisin kokeilla miltä sen isku tuntuu. :D :D

    VastaaPoista
  3. siinä pitää olla alla pitkä menu ennen ku se lopullinen kuolema iskee =D

    VastaaPoista
  4. Ai, että ei voi loikata kaiken yli grande finaleen? Mä voin ottaa sit ison annoksen suklaata, jos se kompensois! :D

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia vielä lauantaista! Söin jälkkärini sit vasta sunnuntaina (kun sain sen mukaani) ja täytyy sanoa, et en ois millään jaksanut sitä lauantaina -niin loistavan setin jälkeen kun saatiin.. namnam! Ens kertaa innolla odottaessa, Martina

    VastaaPoista
  6. Kyllä, ilta oli taas ruokien, viinien ja kavereiden seurassa mitä mainioin. Kiitti ihana Teemu kun taas järjestit :)!

    Mutta Chef Panda, unohdit mainita että loppuillasta myös vodkapullo avautui ;D

    -Laura

    VastaaPoista
  7. hehe ihmettelinki että mihin yksi jälkkäri oli hävinnyt kun muistelin tehneeni niitä 13kpl, mutta sitten Ville paljasti antaneensa sulle (Martina) sen mukaan =D Jäit silti ilman hyvää pistaasijäätelöä. Ensi kerralla sitten loppuun asti mukana. Ainiin ja sehän on sitten vappuaattena jos pääsette tulemaan Villen kanssa (ilmankin saa toki tulla)..

    VastaaPoista
  8. MMmm kiitos kokeille ja osallistujille! N.

    VastaaPoista
  9. Kyl pojat (miehet) osaa laittaa sellast gourme´evästä, et alkaa tulee ihan vesi kielelle kun vaan lukee ja katsoo kuvia. Good job!

    VastaaPoista